Harjoittelu ja irtipäästäminen voivat vaikuttaa varsin ristiriitaisilta termeiltä, ymmärrämmehän usein harjoitteluun kuuluvan myös tulosten odottamisen. Yhdessä ne kuitenkin muodostavat koko joogasysteemin perustan. Joogatunnilla opettaja kehottaa luopumaan suorittamisen tunteesta, tai vapauttamaan ajatukset jotka eivät auta harjoittelua ja sen sijaan keskittymään kehon kuunteluun. Ajatuksena päässä pyörivien miljoonien ajatusten unohtaminen on kuulostaa hyvältä mutta me kaikki tiedämme että tähän tilaan pääseminen ja yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan on helpommin sanottu kuin tehty. Irtipäästäminen(kin) vaatii siis jatkuvaa harjoittelua.
Abhyasa ja vairagya (harjoittelu ja irtipäästäminen, kirjaimellisesti “värittömyys”) konsepti on kirjattu Patanajalin joogasutriin luvuissa 1.12 – 1.16. Lyhyesti selitettynä abhyasa tarkoittaa jatkuvaa vaivannäköä jokapäiväisen harjoituksen eteen. Abhyasa korostaa harjoituksen säännöllisyyden tärkeyttä silloinkin (ja juuri silloin!) kun asia ei voisi vähempää kiinnostaa. ”Harjoitus” ei tarkoita vain asanaharjoitusta vaan myös ajatuksiamme ja valintojamme esimerkiksi ruuan, ystävien ja koko elämäntapamme suhteen. Vain jatkuvan ja keskittyneen harjoituksen avulla voimme pyrkiä kohti mielenrauhaa. Patanjali kuvaa tämän mielenrauhan tilana jossa olemme vapaa peloista, pettymyksistä, stressistä ja kaikenlaisesta “elämäntuskasta.”
Vairagya, irtipäästäminen, puolestaan tarkoittaa kykyämme tarkkailla ja tarkistella asioita jotka aiheuttavat meille mielipahaa ja siten estävät mielenrauhan syntymistä. Irtipäästäminen voi esimerkiksi tarkoittaa sitä että emme tavoittele ja pidä tärkeänä omistaa uusinta puhelinmallia, uusia vaatteita, lomamatkoja tai mitä tahansa tavaraa. Irtipäästäminen liittyy myös “ei materiaalisiin” asioihin: voimme esimerkiksi harjoitella joogaa aktiivisesti koska haluamme oppia asanan joka on mielestämme hieno ja josta haluamme kuvan Instagram-fiidiin koska vasta silloin olemme mielestämme saavuttaneet jotain. Irtipäästämisen konseptia voi soveltaa myös opiskelu- tai työelämään. Kun teemme paljon töitä jonkun asian eteen odotamme myös hyviä tuloksia, palkankorotusta, kiitosta ja kunniaa ja kuvittelemme että nämä asiat lisäävät onnen tunnetta ja elämän laatua. Pahimmassa tapauksessa ajatuksemme voivat kääntyä muotoon ”sitten kun X tapahtuu, kaikki on hyvin”, joka taas estää meitä keskittymään ja arvostamaan tätä hetkeä.
Jos et ole tyytyväinen siihen mitä sinulla jo on, kuinka kuvittelet olevasi tyytyväinen sitten kun olet saanut kaiken haluamasi?
On totta kai normaalia että haluamme olla ylpeitä saavutuksistamme ja odotuksista irtipäästäminen voi jopa tuntua hölmöltä. Vairagya ei kuitenkaan tarkoita että minkään ei pitäisi tuntua miltään. Ajatuksen ydin on olla antamatta asioille liikaa merkitystä. Ajatellaan esimerkiksi työprojektia: Olemme raataneet projektin parissa kuukausia, istuen toimistolla myöhään illalla. Projektin myötä emme ole nähneet perhettä tai ystäviä kunnolla pitkään aikaan ja päätä on särkenyt jatkuvasti. Projektin valmistuttua odotamme pomon lähettävän vähintäänkin ison, kiittelevän sähköpostin koko firmalle, ymmärrystä kumppanilta ja ystäviltä poissaoloistamme ja ehkä vielä sitä palkankorotustakin.
Projektin esityspäivä saapuu mutta kiitosten ja ymmärryksen sijaan saamme lyhyen nyökkäyksen. Ketään ei tunnu kiinnostavan ja kokouksessa siirrytään suoraan eteenpäin. Kumppani kotona toteaa että toivottavasti nyt aikaa piisaa enemmän kotitöihin, lisäten että toista kertaa tällaistä menoa ei sitten hyvällä katsella. Toisin sanoen, todellisuus on hyvin kaukana odotuksistamme, negatiivisella tavalla. Mikä on olomme nyt? Pettynyt? Vihainen? Romahtaako itsetunto ainakin hetkeksi kun projektia ei kiitelläkään? Tuleeko ajatus että olemmeko edes oikealla alalla? Lihottuakin tuli viisi kiloa kun ei ollut aikaa syödä kunnolla. Kaikki menee aina pieleen!
Näistä ajatuksista on mielenrauha ja tyyneys kaukana. Vairagya siis kehottaa olemaan tarkkana ponnistelujemme motivaation suhteen ja päästämään irti (liian suurista) odotuksista joilla voi olla negatiivinen vaikutus ajatuksiimme. Sen sijaan meidän pitää keskittyä jatkuvaan ja jokapäiväiseen abhyasaan, harjoitteluun, joka johtaa meitä kohti mielenrauhaa ja sisäisen totuuden löytämistä.
Tämä on tietenkin vaikeaa ja vaatii ponnisteluja. Sen takia joogaharjoitusta kutsutaankin joogaharjoitteluksi.
Käyttämästäni joogasutra-kirjasta voi lukea lisää suomeksi täältä.
Onnellisuus ei ole sitä mitä sinulla on, vaan sitä mitä tunnet sydämessäsi.
